Powered By Blogger

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Blogin ja oppimisen itsearviointi

HI6 kurssi oli hyvin poikkeva muihin historian kursseihin verrattuna, koska yksi keskeisimmistä opiskelun välineistä oli oman blogin kirjoittaminen. Itse en ole koskann blogia kirjoittanut, joten ensikertalaisena koin onnistuneeni suhteellisen hyvin. En mielestäni saannut omiin blogiteksteihini vangittua sitä "blogimaista" kirjoitustyyliä, vaan tekstit koostuivat leipätekstin ja kuvien kombinaatiosta. Mutta ensikertalaisena olen ihan tyytyväinen.  Blogin kirjoittaminen oli opettavaista, koska sen avulla sai itse tarkistella niitä asioita eri  kulttuureissa, jotka oikeasti kiinnostivat. Blogin kirjoittaminen oli aluksi hauskaa ja erillaista, mutta muuttui kurssin edetessä tylsäksi ja työlääksi, jopa pakonomaiseksi.

Koko kurssi kokonaisuutena oli mielestäni onnistunut ja hyvä kokonaisuus. Kävimme hyvin monipuolisesti eri kulttuureita läpi. Kulttuureihin olisi hieman enemmän voinut syventyä, mutta kurssin tiukan aikataulun vuoksi ymmärrän miksi kulttuureja käytiin pintaraapaisun omaisesti läpi. Mielestäni onistuin kokonaisuudessa hyvin ja opin paljon uutta eri kulttuureista. Kurssin käytyäni ymmärsin kuinka pintapuolisesti tiesin eri kulttuureista, joten olen tyytäväinen että sain uutta ja syvempää tietoa kulttuureista.

Kurssin alussa kerroin tavoitteistani kurssille, ja nyt kurssin käytyäni totean että onnistuin mielestäni niissä hyvin. Tavoitteenani ei ollut perehtyä kulttuureihin tietystä näkökulmasta, vaan kertoa eri kulttuureista mahdolisimman monipuolisesti. Kokonaisuudessaan hyvä kurssi, hyvä opettaja ja hyvä oppimisilmapiiri koko kurssin ajan. Toivon, että blogiani oli mielenkiintoista lukea ja että se antoi ihmisille uutta perspektiiviä kulttuureja kohtaan.

1 kommentti:

  1. Mielestäni olet onnistunut blogin kirjoitustyylissä ihan hyvin. Sehän voi olla vapaamuotoisempaa ja subjektiivisempaa kuin muuten reaaliaineiden asiatyyli. Ensikertalaisena olet siis onnistunut ihan kohtuullisen hyvin.

    Blogisi ulkoasu on selkeä, ja teknisesti toimiva, mutta vähän tumma. Blogin leveyksiä voisi vieläkin vähän säätää. Esimerkiksi sivupalkki jää kovin kapeaksi. Kuvia voisi olla myös enemmän mukana elävöittämässä ulkoasua.

    Kiitos myös palautteestasi. Blogitekstien tehtävänannoissa on varmasti ollut tämän kurssin aikana parantamisen varaa. Mielenkiinnon säilyttäminen blogikirjoitukseen on toki myös tehtävänannoista kiinni!

    Ihan hyvä kokonaisuus.

    VastaaPoista